Rakas raskaus

Hei raskaus, 

me tapasimme viimeksi 363 päivää sitten. Kun kello löi  yhdeksän minuuttia yli aamuyhdeksän, minä erkaannuin sinusta. Jätit jälkeesi litroittain verta leikkaussalin lattialle. Muistan vieläkin, miltä tuntui, kun lapsivedet holahtivat sektioviillosta lattialle. Se oli kuin valtameressä vellova myrsky, joka etsi pakoreittiä. Minä olin se valtameri ja sinä olit se myrsky.

Sinä kohtelit minua kaiken kaikkiaan hyvin, jos niin voi sanoa. Kun raskaustestiin piirtyi viiva, en uskonut sen olevan totta. Samalla kuitenkin varmuus valtasi minut. Jokin oli käskenyt minua "pissaamaan tikkuun" vuorokautta aiemmin kuin oli oikea testauspäivä. Olin ollut säntillinen raskaustestien kanssa ja tehnyt ne juuri sinä päivänä, kun oli määrätty. Niinä testauspäivinä heräsin jo aamuneljältä virtsarakko täynnä ja odotin, odotin, odotin. Nyt keskellä päivää halusin testata tiineyteni mahdollisuuden - muuten vaan.

Viiva oli selkeä. Tuijotin viivan piirtymistä silmä kovana. Siihen se nousi, uljaana ja vahvana. Ensimmäisenä soitin miehelleni: "Voi vittu, mää taidan olla raskaana." Sen jälkeen soitin lapsettomuuspolille ja ilmoitin juhlallisesti tehneeni juuri positiivisen raskaustestin. Minua onniteltiin ja lausuin sanan "kiitos" linjan toiseen päähän niin heleästi ja sointuvasti kuin sen voi sanoa. 

Sinä, raskaus, pelotit minua. En minä toisaalta sinua pelännyt, minä olin monta vuotta jo halunnut sinun asettuvan minuun. Pelkäsin, että menetän sinut. Sinä taisit imeä pelostani voimaa. Kun hermostuneena laskin käden vatsalleni, lähetit sähköiskun nopeudella potkuja ja kosketuksia kämmentäni vasten. Varmistit, että tunnistan jokaisen liikkeet. Osasit pyyhkiä huoleni pois. 

Itsenäisyyspäivänä muistutit minua siitä, että nyt pitää rauhottua ja levätä. Toisaalta, miten olisin voinut levätä yhtään enempää, raskaus? Sinä sait vatsanahkani venymään niin, että se sattui. Sinun takiasi jouduin oppia hengittämään uudella tavalla. Sinä nostit sykkeeni samoihin lukuihin kuin vauvoilla. Liitoskipuja itkin ja kärsin niiden takia yötä päivää. Minä lepäsin niin paljon, kun en voinut muuta!

Siitä huolimatta asetit minulle sinä itsenäisyyspäivänä lamauttavan päänsäryn, omituisen olon, muljahtelua sydämessä, supistuksia ja teit minut totaalisen passiiviseksi. Lääkäri päästi minut kotiin, mutta vain sen takia, että asumme puolen tunnin ajomatkan päässä sairaalasta. Silloin ymmärsin, että sinä raskaus halusit pitää huolen minusta. Halusit muistuttaa, että nyt minun tärkein tehtäväni on kasvattaa vauvoja rauhassa.

Sinä toit minulle suonikohjut takaisin, raidoitit vatsani ja sait tissini roikkumaan. Minulle ne asiat ovat toisarvoisia nykyään. Ei ulkonäköasiat kiinnosta minua niin kuin ennen. En välitä sellaisista enää. Suurimman muutoksen teit minuun ihmisenä. En tiennyt, että ikinä voisin rakastaa ketään näin paljon. En tiennyt, että ikinä voisin olla huolissani kenestäkään näin paljon. Muutit arvomaailmani ja laitoit asiat tärkeysjärjestykseen.

Kaipaatko sinä minua, raskaus? Onko sinulla ikävä meidän yhteisiä hetkiämme? Minä muistelen inholla niitä pitkiä minuutteja, kun olimme yhdessä ottamassa sydänkäyriä. Tuskanhiki kasteli minut päästä varpaisiin ja nosti kyyneleet silmiin. Selällään makaaminen meinasi viedä tajunnan, mutta olin sopinut sinun kanssasi, että pystymme olemaan selinmakuulla toimenpiteiden ajan. Sinä lupasit minulle, että hommat saadaan nopeasti tehtyä. 

Yleensä pidit lupauksesi. Joskus päätit vaikeuttaa sitä nostamalla sykkeeni sataanyhdeeksäänkymmeneen samalla pitäen yhden vauvoista jatkuvassa liikkeessä seitsemäntoista tuntia. Seitsemäntoista kivuliasta tuntia, kun joku koitti tulla kylkiluideni läpi takapuoli edellä. 

Muistatko, kun kuulimme sektiopäivästä? Makasin silloin kyljelläni osastolla ja koitit saada yhden vauvoista tunkeutumaan häpyluuni läpi. Kun kuulit, että päiviä oli jäljellä enää muutamia, otit kaiken ilon irti. Vaikka supistuksia esteltiin lääkkeillä siitä hetkestä eteenpäin, et antanut periksi. Sektiopäivän aamuyönä hoitaja määräsi minut soittamaan mieheni paikalle, jos leikkausta joudutaan kiiruhtamaan. 

Sinä aamuna en meinannut päästä vessanpöntöltä ylös, kun supistukset löivät kuin sata puukoniskua nivusissa. "Ny PER-KE-LE", huusin, kun ponnistin itseni ylös siinä pienessä kopissa. Sinä olit päättänyt, että me todellakin eroamme sinä päivänä. Sinä hulluna aamuna minä itkin ja rukoilin, että pysymme yhdessä puoli yhdeksään saakka. Ja sinä parhaasi mukaan koitit aikaistaa kaikkea ja rikkoa sopimuksemme. 

Minä inhosin ja rakastin sinua, raskaus. En tiedä, tapaammeko me enää. Osa minusta haluaa, että tapaamme joskus. Osa minusta pitää eropaperit vireillä kanssasi. 

Se oli bensaa liekkeihin endometrioosille, kun koitin löytää sinut, raskaus. Loputon ajojahti, jolle ei tuntunut löytyvän loppua. Otit minut hellään syleilyysi sinä päivänä, kun raskaustestiin piirtyi viiva. Levitit sammutuspeiton ja tukahdutit endometrioosin liekit. Siitä minun on kiittäminen sinua, raskaus. 


Yhdessä olimme vetovaljakko, joka sai aikaan jotain aivan käsittämättömän haurasta, kaunista ja täydellistä. Kiitos siitä, raskaus. Kahden päivän päästä tunnen taas leikkaussalin kirkkaat valot silmissäni. Mieleni sopukoissa puristan kätilön kättä ja tunnen, miten voimakas paine purkautuu kohisten bikinirajalla olevasta sektioarvesta. Sinä olit minun myrskyni, minä sinun valtameresi. 




2 kommenttia: