Ny riitti


  • Maaliskuiset 2019
  • Monikko-odottajat 2019
  • Monikkosynnyttäjät 2019
  • Alkuvuonna syntyneet 2019
  • Imetyksen tuki
  • Mamman maitopullo - täyspumppaajien vertaistuki 
  • Turvaistuimet / Bilbarnstolar
  • Monikkolasten imetys
  • Nokian vauvat 2019
  • Kantoliinat ja kantoreput - kysy ja keskustele


Luetteloin ylle sosiaalisen median ryhmiä, joihin olen liittynyt raskaaksi tulon ja synnytyksen myötä. Ei taida olla sellaista asiaa, johon ei löytyisi omaa spesifiä ryhmäänsä.

Mediakasvattajana koen esimerkiksi verkossa olevat vertaistukiryhmät hyvinä. Verkko on esteetön, joka lisää sen käyttömukavuutta. Ei ole rajoittavia kellonaikoja ja ujot sekä aratkin henkilöt voivat helposti liittyä keskusteluun mukaan. Vuorovaikutus tapahtuu verkossa yleensä kirjottaen. Kasvokkain keskusteltaessa ilmeet ja eleet kertovat paljon. Sarkasmi ei avaudu välttämättä näytöltä lukien ja väärinymmärryksiä tapahtuu.

Kasvattajana olen saanut paljon vertaistukea niin odotukseen kuin äitiyteen verkon kautta. Toisaalta tällaisissa vertaistukea tarjoavissa verkkoryhmissä on joskus hankala liikkua niin sanottuna välimallin naisena; kun ei ole henkeen ja vereen vaikkapa täysimettäjä, unikoulun kannattaja, unikoulun vastustaja, sormiruokailija, lapsentahtinen, omaa aikaa vaativa, soseet itse tekevä, neuvolan vastustaja, vähään tyytyväinen tai paljoon tyytyväinen, niin on vaikea ottaa osaa keskusteluun. On myös hankala olla ottamatta osaa keskusteluun, jos niskakarvat nousevat pystyyn pelkästään lukemisesta. Kolmas vaihtoehto olisi vain rullata ohi, hymähtää ja antaa olla. Yleensä kuitenkin huomaan olevani se, jolle on tärkeää tuoda oma mielipiteensä julki.

Kuitenkin olen tietoähkyssä siitä, mitä kaikkea nämä somessa olevat ryhmät tuovat eteeni. Mitä ihmettä teen sillä tiedolla, että jonkun oikea tissi tuottaa enemmän maitoa kuin vasen tai että joku on ottanut kuvan naapurin autosta, jossa turvaistuin on asennettu ehkä väärin? Välttelen niitä, ne ellottavat minua eivätkä ne tällä hetkellä tuo elämääni oikeastaan mitään hyvää. Äitiyden alkuviikkoina ne olivat osittain turvasatama, jossa oli paljon samoja asioita puntaroivia ihmisiä.

Mitä enemmän olen löytänyt omaa äitiyttäni, sitä enemmän olen etääntynyt someryhmistä. Minusta on tullut varmempi ja luotan itseeni. Suurimman työn äitiyden löytämisessä olen tehnyt minä itse, ja arvokkain keskustelu on syntynyt kasvotusten tai hyvien ystävien kanssa tekstaillen.

Samalla tekisi mieli kommentoida someryhmien epätoivon hetkiä seuraavasti: "SINÄ TEET KAIKEN OIKEIN, ÄLÄ KUUNTELE MUITA, TEE NIIN KUIN ITSESTÄ HYVÄLTÄ TUNTUU!" Jos esimerkiksi nettikaverin vauva nukahtaa puolessa minuutissa itsekseen sänkyyn ja sinun vauvasi tarvitsee pulloa, tissiä ja laulua nukahtamiseen, anna ne vauvalle. Jos sinun neljän kuukauden ikäinen vauvasi heräilee yössä 20 kertaa ja nettikaverin vauva nukkuu 14 tuntia putkeen, ehkä niitä kaverin vauvan unia voi kyseenalaistaa. Tai antaa olla, jättää kommentoimatta, rullata ohi.

Someryhmissä tuntuu olevan tärkeää myös eriytyä. Jos saman vuoden odottajat ovat samassa ryhmässä, tarvitaan hetken päästä erikoisryhmä joka kuukaudelle. Sitten tarvitaan ryhmät monikkoja odottaville. Hetken päästä todetaan, että puoleen väliin vuotta lyödään viiva. Ensimmäisen puolen vuoden aikana synnyttäneet ovat omassa ryhmässään ja viimeisen puolen vuoden aikana synnyttäneet ovat omassa ryhmässään. Lopputulema on se, että kohta löydän itseni "Tammikuiset 2019 identtiset kolmoset Nokialla" -ryhmästä.

Tästä pääsemme aasinsiltana Syömishäiriöliiton #siivoosome -kampanjaan. Siinä tarkoituksena on olla seuraamatta sellaista sisältöä, joka saa seuraajassa aikaan huonoja viboja - oli se sitten pahaa mieltä, riittämättömyyden tai huonommuuden tunnetta. Tämä äitiaasi nyt julkaisee  blogikirjoituksensa, könyää itsensä sillalle ja siivoaa somensa. Osa alussa esitellyistä ryhmistä jää, osa lähtee.

Haluan siteerata vielä loppuun nimeltä mainitsematonta ihmistä, joka osuvasti kommentoi yhtä somessa paljon keskustelua herättänyttä  kirjoitustani: "Kun kirjoittaa selviytymiskeinona ajatuksiaan blogiin, ja muut lukevat sitä vakavasti otettavana journalismina. 😄" Tuottamani somesisällön, niin blogin kuin Instagramin, näen virtuaalisena päiväkirjana. Virtuaalisena päiväkirjana, jossa kerron elämästämme kolmen samanikäisen lapsen kanssa. Tämä on minulle myös selviytymiskeino ja tietynlainen terapiamuoto.

Kirjoittaminen on aina auttanut minua jaksamaan. Yksi syy siihen, miksi haen uutta näkö- ja tulokulmaa sosiaaliseen mediaan sekä yksityisenä henkilönä että perhe-elämästä kertovana on se, että saan kritiikkiä, jossa joidenkin ihmisten mukaan nostan itseäni ylemmäs olemalla kolmosten äiti. Minä olen äärimmäisen onnellinen äiti kolmelle tyttärelle. Harvemmin tällaista polkua elämässään valitsee itse. Minä kuljen sen polun läpi äärimmäisenä ylpeänä äitinä. Minä voin äitinä antaa vinkkejä, jos minulta niitä kysytään. Kysyn myös paljon mielipiteitä ja näkökulmia, miettimättä tippaakaan onko vastaaja esimerkiksi lapseton tai viiden lapsen kasvattaja. Tee sinäkin niin.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti